Yritys

YRITYS

YRITYS

Anttolan Fysikaalinen Hoitolaitos on toiminut jo reilut 30 vuotta. Vuoden 2016 alussa, samalla kun ryhdyin yrittäjäksi, yrityksen nimi muuttui muotoon Anttolan Fysikaalinen. Toimitilat sijaitsevat edelleen Anttolan kirkonkylällä samassa tutussa osoitteessa Pajatie 11. Lämpimästi tervetuloa!

YRITTÄJÄ

Valmistuin fysioterapeutiksi Mikkelin ammattikorkeakoulusta toukokuussa 2007. Suurimman osan työurastani olen työskennellyt yksityispuolella toisten palveluksessa, mutta työkokemusta on karttunut myös terveyskeskusosastoilta sekä keskussairaalasta. Työn ohessa olen käynyt myös lisäkoulutuksia, joista esimerkkeinä työterveyshuollon erikoistumisopinnot Lahden ammattikorkeakoulussa vuonna 2011, PhysioPilates-ohjaajakoulutuksen 1. taso vuonna 2014 ja 2. taso 2016. Keväällä 2016 kouluttauduin myös lymfaterapeutiksi Helsingissä Suomen Lymfahoito ry:n koulutuksessa.
Yrittäjänä olen toiminut vuoden 2016 alusta. Yrittämiseen innosti mielenkiintoinen mahdollisuus harjoittaa ammattia omalla kotiseudulla.
Vapaa-ajalla intohimoni ja rakas harrastukseni on musiikki ja erityisesti laulaminen. Musiikkiopistossa opiskelun lomassa myös keikkailen erilaisissa tilaisuuksissa.

Mirva Purkunen

Moikka!
Mun nimi on Mirva Purkunen ja olen työskennellyt Anttolan Fysikaalisessa vuodesta 2018 asti. Olen viihtynyt työssäni mainiosti täällä Anttolan kuvan kauniissa järvimaisemassa, missä ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavaisia, ”lupsakoeta savolaesia” niin kuin itsekin syntyperältäni olen. Vuodesta 2021 asti työparinani on kulkenut Australian Labradoodle Toffe, joka on tuonut paljon iloa omistajansa lisäksi myös fysioterapian asiakkaille. Fysioterapiaan saapuessasi oletkin jo saattanut saada lämpimät tervehdykset tältä karvaiselta vastaanottoapulaiselta.
Vähän minusta: Olen ammatiltani Fysioterapeutti (AMK), koska liike ja liikkuminen kiehtovat minua. Täydellistä liikettä on mahdotonta löytää, mutta sen etsiminen on nautinnollista. Tulen iloiseksi kun näen asiakkaideni löytävän oman riittävän hyvän liikkeensä. Hoitofilosofiani on asioiden mahdollistaminen kieltämisen sijaan. Haluan, että jokainen voisi mahdollisimman kivuttomasti nauttia itselle tärkeiden asioiden tekemisestä, niistä luopumisen sijaan.
Fysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2010, minkä jälkeen olen työskennellyt fysioterapeuttina yksityisellä sektorilla. Vuonna 2018 valmistuin PhysioTraineriksi (FIHF Personal Trainer). Vuosina 2021-2022 suoritin Faskiamanipulaatio Stecco, tason 1-2 koulutukset. Faskiamanipulaation avulla olen oppinut hoitamaan asiakkaitani kokonaisvaltaisemmin fyysisinä ja psyykkisinä kokonaisuuksina, yksilöllisesti kunkin oma historia huomioiden.
Kun en ole töissä, vietän aikaa perheeni kanssa. Metsässä liikkuminen, sen moninaisia mahdollisuuksia hyödyntäen, on minulle tärkeää. Harrastan myös kestävyysliikuntaa, mikä on ajoittain vaikeaa, kun on sielultaan kilpaurheilija. Usein tekisi mieli mennä hieman kovempaa ja paremmin, kuin mihin on kykeneväinen. Tulen onnelliseksi eläessäni tavallista arkea, ripauksella kukkia ja huviretkiä.